Snäcknäs 50-vuotta -juhlapuhe

Hyvät snekulaiset, hyvät faktoriklubilaiset, arvoisat juhlavieraat!

Faktoriklubilaiset näyttävät olleen esikuvana faktoritoiminnalle monessa mielessä: osastomme on ollut perustamassa ammattiliittoamme Mediaunionia, ja aivan samoin nyt 50-vuotista taivaltaan juhliva lomakylämme Snäcknäs on toiminut esikuvana kun liitto on hankkinut vapaa-ajanviettopaikkoja jäsenistön käyttöön. Eikä luettelo tähän lopu: – myös 50-vuotiaan kalakerhomme saunassa on lausuttu syntysanat Mediaunioinin pilkkimestaruuskilpailulle. Mitä aktiivit edellä, sitä muut perässä!

Snekun taivalta on koko sen historian ajan leimannut aktiivisten klubilaisten halu toimia jäsenistön etujen puolesta. Rohkeutta ja kaukonäköisyyttä on vaadittu, kun silloin vielä tiettömän taipaleen takana ollut Snäcknäs on hankittu. Samoja avuja on tarvittu, kun Sneku vuosikymmenten kuluessa on kehittynyt nykyiseen muotoonsa: – on hankittu uusia mökkejä, hankittu sähkö, rakennettu asuntovaunualue, kunnostettu vanhaa, rakennettu ja ylläpidetty uutta, sekä siirretty Snekun hallinta perustetun säätiön haltuun. Sneku onkin pysynyt ajassa mukana.

Hyvät snekulaiset, erään pirkanmaalaisen pursiseuran lentävänä lauseena on “kyllä seura hoitaa”. Tällä hieman kyynisellä huumorilla tarkoitetaan tietysti sitä, että useimmissa seuroissa ja järjestöissä konkreettinen toiminta jää valitettavan harvojen henkilöiden kontolle. Snekussa kuitenkin talkootyö on aina ollut arvossa ja snekulaiset ovat ymmärtäneet sen välttämättömyyden paikan ylläpidolle.

On Snekulla tietysti tulevaisuuden haasteensakin: sellaiseksi näkisin sen, miten saamme uudet sukupolvet kiinnostumaan alueen käyttämisestä. Pelikonsoli-sukupolvelta kestää aikansa huomata, että elämää on ruudun ulkopuolellakin, mutta toivottavasti saamme myös nuorempaa faktoriklubilaisten polvea jatkossakin Snekun käyttäjiksi. Snekun säätiöittämisellähän haluttiin aikanaan turvata alueen säilyminen nimen omaan oman alamme teknisten toimihenkilöiden käytössä.

Sen jälkeen, kun K.L. Nurmi aikanaan esitti ajatuksen Faktoriklubin omasta lomakylästä ja Nisse Englund kalakerhon perustajana kehitti toimintaa edelleen, ovat monet muutkin henkilöt pyyteettömästi olleet toimimassa Snekun puolesta. Vaikken heitä tässä yritäkään luetella, olen erittäin iloinen siitä että ainakin osaa heistä on muistettu Snekun monien mökkien nimissä. Lämmin kiitos kaikille teille arvokkaasta työstänne!

Arvoisat juhlavieraat, tilaisuus ei pitkistä puheista parane: – kohottakaamme kolminkertainen eläköön-huuto 50 vuotiaalle Snekulle!

Mikko Honkanen
puheenjohtaja, Helsingin Faktoriklubi